|
EPÄVIRALLISISSA ON KAKSI LUOKKAA: MÖLLIT JA KILPAILEVAT
Möllien kisaan voivat osallistua sellaiset koirakot, jotka eivät ole startanneet virallisissa kisoissa.
Möllien radalla ei ole rengasta, keinua eikä keppejä, ja rata on muutenkin helppo. Möllien radalla ei tule hylkäystä, vaan "hylkäyksestä" saa 10 virhepistettä.
Mölleissä kolmesta kiellosta tulee hylky (kuten kisoissa normaalistikin), eli kun paperissa lukee kolme kertaa K, on tulosten kirjaajan laskettava siihen vielä päälle hylky, eli yhteensä 25 virhettä.
Mölliluokan alaikäraja on 1 vuosi.
Kilpailevien luokassa kaikki tasoluokat kilpailevat keskenään aikatasoituksin. Kilpailevien rata on noin 1-2-luokan tasoinen tuomarista riippuen. Möllit voivat halutessaan osallistua myös kilpailevien luokkaan, tällöin möllikoirakko luetaan 1-luokan kilpailijaksi. Kilpailevien luokassa koiran alaikäraja on 18 kuukautta.
Kummassakin luokassa suoritus tehdään kilpailunomaisesti eli nameja tai lelua ei saa käyttää suorituksen aikana. Palkat sitten ratasuorituksen jälkeen!!
Osallistumismaksu LAU:n jäseniltä 5e/muilta 6e/luokka.
RANKING
Kaikki epiksiin osallistuneet LAU:n jäsenet saavat sijoittumisensa mukaan rankingpisteitä, ja vuoden aikana 3 eniten pisteitä kerännyttä palkitaan. Jos koirakko osallistuu sekä mölli että kilpailevien radalle, parempi tulos huomioidaan. Pisteitä saa rankingpistetaulukon mukaisesti ja ne ovat koirakkokohtaiset.
OHJEITA JÄRJESTÄJILLE
Episten järjestäminen kuuluu talkoovelvoitteeseen, mikäli treenaa pienryhmässä. Jos ei pääse järjestämään epiksiä omalla vuorollaan, tulee vaihtaa vuoroa jonkun kanssa kuten oikeissakin kisoissa mahdollisimman pian ja ilmoittaa siitä
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
. Työntekijöitä tarvitaan ilmoittautumiseen, radan rakentamiseen & ratahenkilöiksi, tuomarin sihteeriksi, ajanottajaksi sekä puffettiin.
Tehtäviä ei toina pelätä, vaan epikset ovat loista paikka opetella uusia hommia!
Järjestysvuorossa olevat järjestävät palkinnot, max. 5 euroa eli suunnilleen sama kuin osallistumismaksu. Etukäteen voi ostaa palkintoja ja ottaa kuitin talteen ostoista, esim. tammikuussa voi ostaa joulualesta ensi joulukuun epiksiin palkinnot valmiiksi ja vielä edullisesti!! Seuran sivuilta löytyy linkeistä maksulappu, johon liitetään kuitti, ja rahat saa takas, tai sitten kassasta jonkun valvovan silmän alla, kuittiin nimi ja puumerkit.
Ilmoitattehan vapaa- aikatoimikunnalle (Maria Laaksonen, Timo Haimila, Auli Martikka tai Heidi Rantakare), mikäli ratalaput alkavat loppua, tuomme niitä lisää.
Seuran ulkopuoliset osallistujat tulee merkata selvyyden vuoksi omaan sarakkeeseen merkkaamalla ruksi sekä yliviivaustussilla, että ranking saadaan kätevämmin tehtyä.
Kun epiksissä on kolme rataa (30.1., 27.2., 26.12.):
- mölliradan voi suorittaa möllikoirat1 luokan radan voi suorittaa möllikoirakot sekä 1- luokan koirat
- 2- 3lk radan voi suorittaa 1- luoka koirat sekä 2- ja 3 luokan koirat
- koira saa osallistua vain kahdelle radalle, eikä omaa tasoaan alemmalle radalle voi osallistua
- paras tulos huomioidaan
Järkkärivuorossa olevat voivat osallistu ratoihin, mikäli järjestää vuorolleen tuuraajaan siten, että epikset voivat jatkua jouhevasti
Nämä säännöt on kirjattu selkeyttämään toimintaamme ja niitä noudattaa sekä osallistujat että tuomarit.
|